Ryhmäliikunta ja tanssi
Ohjaan ryhmäliikuntaa ja tanssia eri puolilla Ylä-Savoa. Pääasiasiassa Pielavedellä ja lähikunnissa, mutta tulen toki mielelläni liikuttamaan ja tanssittamaan myös edemmäksi.
Lavatansseja olen harrastanut yli 20 vuotta. Lukiossa tanssikärpänen puraisi oikein kunnolla ja sillä tiellä mennään edelleen. Olen ohjannut tanssillisia ryhmäliikuntatunteja vuodesta 2006 ja paritansseja vuodesta 2010. Näiden lisäksi ohjaan myös muita ryhmäliikuntatunteja sekä lastentanssia.
Tulen mielelläni ohjaamaan erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Myös työporukalle tai vaikkapa polttariporukalle voidaan suunnitella kiva tanssillinen tunti.
Minulta saat yksityistunteja myös paritanssista. Olit sitten vasta-alkaja tai jo pidempään tanssia harrastanut, yksityistunnilla saat henkilökohtaista opastusta ja uutta potkua tanssiisi. Yksityistunnit sopivat loistavasti esimerkiksi häävalssin opetteluun.